Projektipäällikkö Veli-Pekka Rouvalin arki on
hektistä messuilua ja rentoja harrastuksia
Messujen rooli on toimia kehityksen etunenässä. Näin sanoo Tampereen Messut Oy:n projektipäällikkö Veli-Pekka Rouvali.
Tällä hetkellä miehellä on työn alla Turvallisuus- ja Työhyvinvointi-messut, jotka järjestetään Tampereella 8.–10. syyskuuta yhtä aikaa Kiinteistöturvallisuus-messujen kanssa.
Veli-Pekka Rouvali aloitti Tampereen Messut Oy:llä helmikuussa 1999 myyntineuvottelijana.
– Olen tehnyt aiemmin myyntityötä monella eri toimialalla. Sosiaalinen myyntityö on sellaista, mistä pidän.
– Nykyiseen työhöni kuuluu myyntityön lisäksi myös paljon muuta, esimerkiksi asiakaskontakteja ja markkinointia.
Suunta on selvä: messujen rooli on toimia kehityksen etunenässä.”
—Veli-Pekka Rouvali
Tampereen Messut Oy:n projektipäällikkö
- Työnkuvani on kehittynyt varsin monipuoliseksi. Sanonkin usein, ettei tässä työssä ole yhtään samanlaista päivää.
- Se pitää työn mielenkiintoisena. Kun puhelin soi, voivat päivän suunnitelmat muuttua totaalisesti.
- Antoisinta työssäni on asiakkaiden kanssa toimiminen.
– Messutyö on hektistä, ja jokainen työntekijä kouluttautuu koko ajan erilaisia projekteja varten. Suunta on selvä: messujen rooli on toimia kehityksen etunenässä.
On pysyttävä kartalla
– Aina löytyy jotain, mitä toiminnassa voi kehittää.
- Uudet asiat kiinnostavat minua. Tavoitteenani on luoda innovaatioita ja haen niitä työssäni koko ajan.
- Myös maailma muuttuu kovaa vauhtia. Meidän täytyy pysyä kartalla ja seurata, mitä maailmalla tapahtuu.
– Turvallisuusala on kymmenen vuoden aikana muuttunut ja on edelleen muuttumassa todella paljon. Maailmanlaajuiset asiat vaikuttavat Suomessakin.
- Esimerkiksi maailmanlaajuiset influenssaepidemiat ovat tästä konkreettinen osoitus.
Messulauantai palvelee
Myös kuluttajat voivat tulla seuraamaan vaikkapa palokuntahenkistä ohjelmaa.”
—Veli-Pekka Rouvali
Tampereen Messut Oy:n projektipäällikkö
Turvallisuusalan messut ovat Tampereen Messut Oy:n toiseksi suurin ammattimessutapahtuma.
– Uutuutena messuilla on se, että C-halli ja ulkoalue ovat auki myös lauantaina.
- Myös kuluttajat voivat tulla seuraamaan vaikkapa palokuntahenkistä ohjelmaa.
– Turvallisuusala on kokonaisuudessaan esillä. Tarjolla on muun muassa korkeatasoisia turvallisuusalan ammattiseminaareja, esityksiä ja paljon muuta nähtävää.
Oma piha hymyilyttää
Rouvali kuulostaa elämäänsä tyytyväiseltä mieheltä.
– Muutin keväällä avovaimoni kanssa Hakametsään rivitaloon. Sitä ennen asuin 12 vuotta Tampereen keskustassa. Nyt meillä on oma piha ja terassi, myhäilee Rouvali.
– Kävimme Puutarhamessuilla hakemassa pihaan väriloistoa ja Asta Rakentajassa kodinkonekaupoilla.
Pallo sisällä ja ulkona
Syksyisin ja talvisin Rouvali viihtyy sisäurheilulajien parissa ja kesäisin hän viihtyy ulkona.
– Harrastan sählyä sekä sulka- ja jalkapalloa.
- Kesällä lajini on golf, ja kohta käynnistyy kolmas kauteni.
- Haluan tässäkin kehittyä joka vuosi.
– Kesällä aion myös alkaa pyöräillä. Hakametsässä on hyvä tieverkosto, kaavailee Rouvali.
Joukkuevalinta ihmetyttää
– Seuraan innokkaasti jääkiekkoa, ja suosikkijoukkueeni on IFK.
- Moni ihmettelee, miten Toijalasta kotoisin oleva ihminen on valinnut helsinkiläisen joukkueen, mutta niin vain pääsi käymään.
- Seuraan myös jalkapalloa. Englannin Valioliigassa kannatan Liverpoolia. Ja kesä–heinäkuussa seurataan tietysti futiksen MM-kisoja.
– Olen mukana järjestötoiminnassa. Tällä kaudella toimin Round Tablessa puheenjohtajana.
- Pidän myös kalastuksesta, sillä se on rentouttavaa ja pääsen viettämään mukavaa aikaa kavereiden kanssa.
Ei mitään humppaa
– Käyn mielelläni keikoilla ja festareilla kuuntelemassa monipuolista pop- ja rockmusiikkia. Sen sijaan humppa tai iskelmä eivät minua kiinnosta.
- Tämän vuoden kesälomasuunnitelmiin kuuluu Pearl Jamin keikka Berliinissä. Samalla pääsen matkustamaan ja näkemään uuden paikan, mikä on aina mukavaa.
Tampere on kätevä
Kuhinaa on luvassa ainakin syyskuussa, kun täällä järjestetään Pohjoismaiden suurimmat turvallisuusalan messut.”
—Veli-Pekka Rouvali
Tampereen Messut Oy:n projektipäällikkö
– Kaupunkilomat ja kulttuuri kiinnostavat minua. Lontoon ja Pariisin haluan käydä katsastamassa lähitulevaisuudessa. Onneksi Tampereeltakin pääsee kätevästi liikkeelle.
- Lentokenttä on Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksesta lyhyen ajomatkan päässä. Ja tietysti myös Tampereelle pääsee vaivattomasti.
- Kuhinaa on luvassa ainakin syyskuussa, kun täällä järjestetään Pohjoismaiden suurimmat turvallisuusalan messut. Näytteilleasettajapaikkoja on vielä jäljellä, mutta kiirettä kannattaa pitää.
- Messut ovat perinteisesti olleet loppuunmyydyt, Veli-Pekka Rouvali muistuttaa.


